Zeitgeist 2010: Mitä maailma halusi tietää

Suomi

Big Brother oli vuoden 2010 haetuin televisio-ohjelma ja samalla myös ykkönen nopeimmin nousseiden hakujen listalla. Kun verrataan ohjelmaan kohdistuvien hakujen määrää aikaisempiin vuosiin, suosio on kuitenkin taittunut. Hakuja tehtiin viime vuoteen verrattuna noin kolmannes vähemmän ja edellisvuoteen verrattuna noin puolet vähemmän. Erilaiset kilpailut ja tositelevisio-ohjelmat herättivät suurimman kiinnostuksen tänäkin vuonna.

Haetuimpien kotimaisten julkkisten top-10 -listalla vain kaksi viimevuotista suosikkia, Anna Abreu ja Kiira Korpi säilyttivät asemansa. Kuusi kymmenestä eniten haetusta julkkiksesta ovat laulajia.

Kymmenen haetuimman joukkoon ei mahtunut yhtään uutta tulokasta.